Carmilla.

Soveliaan Freudilainen kuva aloitukseksi. 

Tuleekin varmaan kaikille blogini lukijoille suurena yllätyksenä, että suosikkivanppyyrini on nätti nuoria naisia vaaniva lesbo? :D? Aieivai, valehtelette kaikki. Tästä postauksesta tuli hieman kaksi yhden hinnalla, muttei voi mitään, pidän sekä Le Fanun alkuperäisestä tarinasta "Carmilla", että siitä 70-luvulla tehdystä elokuvasta "The Vampire Lovers" melkein yhtäläisesti.

Joseph Sheridan LeFanun Carmilla on melko suoraviivainen vampyyritarina, jossa neitosia alkaa kupsahdella anemiaan VAI ONKO SITTENKÄÄN ANEMIA tiheään tahtiin erään hervottoman upean neidon ympäriltä. Riippuen siitä, kuinka läheinen tunneside daamilla uhriin on, voi kuolo korjata joko kertaheitolla tai sitten kuukausien sairastelun seurauksena. Itse päähenkilö, Laura, on tavannut Carmillan ensi kertaa ollessaan vasta pikkulapsi, ja kun tytöt kohtaavat uudestaan vaikuttaisi Carmilla kehittävän aivan päättömän ihastuksen häneen. Tämän voi lukea joko "pedon leikittelynä uhrillaan" tai sitten, kuten minä mieluummin teen, siten että Carmilla on oikeasti rakastunut Lauraan eikä oikein voi itselleen muuta kuin yrittää pitkittää Lauran elinaikaa hörppimällä mieluummin maalaistyttöjä naapuritaloista. Vaikka Laurahan se loppujen lopuksi on, kenet Carmilla haluaa ja vampyyrinä hänellä eittämättä on hieman erilainen käsitys rakkaudesta kuin ihmisillä.

Tarina on toki kirjoitettu aikalaisittain siivosti ja vetää jonkinlaisia yhtäläisyyksiä lesboilun ja vampyrismin "epäluonnollisuuden" välille, mutta Carmilla itse näyttäytyy melko traagisena hahmona ja hänen tunteensa Lauraan aitoina. Voi tietysti olla, että nykyajan lukija ei osaa eläytyä teokseen asian vaatimalla tavalla, tiedä häntä, mutta esim. kohtaus jossa Carmilla kuolee vedetään ohi pikakelausmeiningillä ja hutaisten, aivan kuin kirjailijalla olisi tullut joko A) kiire tai B) surku. Tuossa kohtaa on sitten spoileri.

CAUTION not for the mentally immature! 

Tästä tarinasta on tietenkin tehty useampikin filmatisointi. Näistä oma suosikkini on eittämättä The Vampire Lovers (lulul Hammer Films Production), joka poiki vielä kaksi jatko-osaakin. Ne ovat juuri niin rattoisia kuin jatko-osat yleensäkin, niillä ei ole mitään tekemistä alkuperäisteoksen kanssa, Toisessa Carmilla käännytetään heteroksi ja kolmannessa pääosa on jo ihan muilla hahmoilla. Tästä voi hyvin jo päätellä kuinka paljon täti Kainoa nappaa tällaiset jatko-osat. The Vampire Lovers on kuitenkin kaunis, ja hyvin alkuperäisteokselle uskollinen elokuva, vaikka seitkytluvun softcore aikaansaakin pienoista hilpeyttä. Silti: kohtaus, jossa Ingrid Pitt nousee alasti kylpyammeesta, ojj härregyyyyyyyyyyyyyyyyyydd!

Seuraavaksi luvassa tissihippaa, en valehtele.

Tunnusta ihannoivani 70-lukua välillä liiaksikin. Mielessäni se, varsinkin aikalaisen lesbopornon kautta nähtynä esittäytyy aikana jolloin kaikki oli kaunista ja rintsikat roihusivat hohkaen lempeää lämpöä alastomille naisvarta- ja voisinkin tästä nyt palata asiaan, eli vaikka tiedostan täysin kaikki historialliset munaukset joita The Vampire Lovers tekee, eivät ne vie paljoakaan elokuvan viehätysvoimasta. Itse asiassa päinvastoin, elokuva on niin selkeästi aikansa tekele, ettei sitä oikeastaan tahdo korjailla mitenkään. Varsinkaan, koska 70-luvun kauhuleffoihin kuuluivat tissit niin erottamattomasti. *köh köh*

Bump.

Alussa hieman hämmentää joidenkin nimien vaihtuminen: tässä Laura on yksi Carmillan aiempi uhri, kun taas pääosassa onkin tyttö nimeltä Emma. Pidän muuten suuresti Emmasta hahmona. Kirjan Laura jää kertojan ominaisuudessaan hieman etäiseksi, kun taas elokuvan Emma on helposti ymmärrettävä, hieman simppeli mutta hyväntahtoinen maalaisaatelinen. Yhtä erityisen riemastuttavaa seksikohtausta lukuunottamatta Emma tekee elokuvasta uskottavan.

Carmilla taas tekee elokuvasta sensuellin. 70-luvun elokuvissa oli jotakin outoa viattomuutta, joka edelleen vetoaa minuun suuresti, ja The Vampire Lovers osuu suoraan tähän heikkoon kohtaani. Tietysti puvustus on heti toisena: kaikki ne rimssut, kauniisti laskeutuva ja poimuttuva kangas, väritys ja taidokkaat leikkaukset puhuvat pikku ompelijalle minussa ja vaativat toteuttamista. Kolmantena seuraa miljöö, tahdon juuri sellaisen katoksen sänkyni yläpuolelle kuin Emmalla oli! Tarinan seuraaminen melkein uskollisesti on lisäplussaa, sillä tottakai pidän itse tarinastakin... mutta hei, Hammer Productionsin leffat nyt eivät aina ole olleet varsinaisesti käsikirjoituksen mestaristöitä muutenkaan, varsinkaan exploitaatiovuosien kulta-aikaan, joten juonen ylistäminen on vähän niinkuin sanoisi lukevansa pornolehtiä artikkelien takia.

Mielenkiintoiseksi Carmillan tekee kuitenkin se, miten luontevasti hahmot suhtautuvat toisiinsa. Carmilla on selkeästi naisiin kallellaan, Emma lähinnä utelias ja hämmentynyt nuori nainen. Onneton Laura näyttää alusta alkaen pitävän normaaliuskulissia, Emman opettajatar Mme Perradon taas on seksuaalisesti turhautunut ja siksi helppo kohde. Ensimmäinen joka oikeasti epäilee vampyyrien olevan asialla on muuan nuorimies Renton, ja hänkin epäonnisesti luulee kys. vampyyrin olevan Mme Perradon - tarvitseeko kertoa miten tämäntyylisille hahmoille kauhuleffoissa käy? Lisäpisteitä The Vampire Lovers saa minulta siitä, että sen lesbokohtauksia yritettiin sensuroida, mutta tekijät väistivät sensuuriyritykset vetoamalla siihen, että lesbovibat olivat jo alkuperäisteoksessa niin selkeät että oksat pois. :D

Spoileri: jonon eka semeää kaikki loput.