Maka-Maka.

Tunnustan, tämä uppoaa tykillä.

Kämppikseni tuli päivänä muutamana kotiin ilmoittaen, että nyt olisi Fantasiapeleissä myynnissä Maka-Makaa. Säntäsin matkaan niiltä sijoiltani ja nnnngh hyllyssä oli enää kakkososa. Ei auttanut, oli pakko kaivaa jostain se kuuluisa pokerinaamani jota käytän lähikaupassa suomenkielistä jaajoa ostaessani (tositarina) ja hipsiä kassalle tiedustelemaan. Takahuoneesta löytyi kuin löytyikin ykkönen ja palasin kotiin tulisilla hiilillä kun jo bussissa olisi tehnyt mieli aloittaa lukeminen mutta siihen ei pokka sentään enää riittänyt.

Maka-Maka jakaa mielipiteitä: toisaalta sitä hehkutetaan kovaan ääneen ja toisaalta kritisoidaan juonettomaksi tissipyllyttelyksi, mikä tavallaan onkin totta. Dialogi on luokkaa "Ihihi!" "Ehhehe!" "Whaaat? Ha ha" "Ah! ahh! AAAAH!" eivätkä tytöt yleensä edes tee mitään erityistä, kotitehtäviä, kylpemistä, rannalla lojumista ja julkisilla paikoilla sekstailua mitvit. Kaikki tämä valitettavan aidon oloisesti, ja ensivaikutelma molemmista tytöistä ainakin minulle oli että no jo on pissispari, tää Jun ja sen Nene.

Hyvät uutiset: juoni tarinassa kuitenkin on. Huonot uutiset: sen löytääkseen täytyy lukea ainakin yksi kokonainen kirja. Ja jollei kaksikon kaakatus inspaa on hyvin vaikea välittää tarpeeksi paljon että menisi näkemään kaiken sen vaivan.
Minä menin, mutta minuun toisaalta vetoaa tässä sarjassa osin nimenomaan sen "juonettomuus" ja tietysti myös sen taide.

Syvällistä dialogia à la Maka-Maka.

Jollei oteta huomioon sitä baaripöydässä ynnä muualla hommailua, Maka-Maka on hämmentävän aito. Jun ja Nene ottavat kaaliin koska he käyttäytyvät juuri niin kuin höhlät myöhäisteinit yleensäkin, tekevät typeryyksiä ja ylipäätään ovat uskottavia hahmoina. Maka-Maka toimii hieman liian lähellä, hieman liian aidosti. Hieman tekee liikaa mieli ottaa ja ravistella päähenkilöitä että tajutkaa jo jotain, mutta kyllähän tytöt sitten tajuavatkin, ajan kanssa. Tarina kulkee arjessa, siinä ei ole mitään mahtavaa lopputavoitetta tyyliin maailman pelastaminen, tyttöjen pelastaminen, oih iiks voinko pussaa tota senpaita vaik ollaan molemmat tyttöjä PUSSAAN EN PUSSAA PUSSAAN tai ylipäätään mitään varsinaista opetusta tai ylväitä sanomia. Oikeastaan ainut mitä sarjassa korostetaan on, että paneskellessa pitää ottaa partneri huomioon.



Jun on kaksikosta aggressiivisempi, mutta epävarmempi, eikä oikein koskaan uskalla olla täysin oma itsensä. Hänen perheensä on monilapsinen eikä yhden tyttären lahjakkuutta pidetty erityisen tärkeänä, joten Jun on kasvanut korostamaan itse omaa itseään, piilottamaan arat puolensa ja pitämään mölyt mahassaan jos sattuu. Hän arvostaa kunnianhimoa ja (teko)taiteellisuutta, tahtoen sanoa että se, minkä Jun käsittää daideelliseksi on ainakin allekirjoittaneen mielestä hieman teennäistä ja itseriittoisaa.

Nene, jota aluksi luulee helposti perusnekoksi, on rohkeampi olemaan avoimesti jotakin mieltä asioista, on paremmin sinut tunnepuolensa kanssa ja keskivertolahjakas vaatesuunnittelija. Jun arvostaa Nenen taitoja ehkä hieman yli niiden oikean tason mutta hei, Jun rakastaa Neneä. Nene on rikkaan perheen ainoa lapsi ja pilalle hemmoteltu mutta samalla hieman tyhjän päällä. Siinä missä Jun ei luota muihin, Nene ei luota itseensä, on tarrautuva ja tarvitsee koko ajan jonkun tukemaan itseään.

Molemmat pyörittävät ainakin aluksi varsinaista haaremia miehiä. Junilla voi olla useampi poikaystävä samaan aikaan kun taas Nene loikkii suhteesta suhteeseen. Miehiä ei juuri näytetä, he ovat lähinnä statisteja, eikä kumpikaan tytöistä oikein tunnu löytävän poikaystävistään sitä, mitä hakevat. Joku muu sarja saattaisi vetää tässä överit miesvihan suhteen, mutta Maka-Maka vihjaa pikemminkin ettei kyse ole mistään niin yksinkertaisesta. Tyttöjen käytöstä ei ensinnäkään ihannoida: Nene esitetään hyväksikäytettävänä ripustautujana ja Jun varsinaisena megabiatchina. Toisekseen lukijalle tulee vikkelään selväksi, että tytöt oikeastaan tarvitsisivat vain toisensa, ja sänkyhyppely vain sotkee asioita. Ja kolmanneksi tyttöjen deittailemat miehetkään eivät taida olla ihan vakavissaan - kun Nene erehtyy kerran sanomaan yhdelle rakastavansa tätä mies tuulettaa ilmoittaen siis saavansa tällä kertaa ilman kumia. Ja Nene menee vielä suostumaankin... alkaa maallikkoa mitetityttämään, valikoivatko tytöt tieten tahtoen juuri vääränlaisia miehiä? Ainakin tämä on jo sellaista realismia että allekirjoittanut rullaa paikallaan silkasta turhautuneisuudesta.

It's a pyjama party!

Tarinan edetessä tytötkin (hitaasti) näyttävät hiffaavan asioita ja myös oppivan niistä. Nenen itseluottamus kasvaa ja sen myötä itsekunnioitus. Jun taas hieman avautuu maailman ja Nenen suhteen. Turha kuitenkaan odottaa minkäänlaista näyttävää level-uppausta, ei ne opi muuta kuin että matto on hyvää ja oma kaveri kaikkein kivoin seurustelukumppani. Hoopoudestaan huolimatta mimmit ovat kuitenkin rehellisiä tosipaikan tullen. Maka-Makan keskustelujen taso ei ole päätähuimaavaa eikä aina mieltäylentävääkään, mutta todenmakuista se on, ja on ilahduttavaa että tytöt puhuvat tärkeistä asioista kompastellen ja epävarmasti, vähän niinkuin oikeat ihmiset tiättekste.

Eli ei ehkä ole mitään tajuntaaräjäyttävää odotettavissa tarinan itsensä suhteen (piirrosjälki onkin sitten asia erikseen), mutta tarvitseeko aina ollakaan? Eikö toisinaan riittäisi tavanomaisuus?