Hen.

Tämän blogientryn aikana kukin lukija saa kirkua ääneen vain kerran, joten valitkaa hetkenne huolella!

Hei, olen Kaino ja luen Hen:iä. Minulla ei ole siihen mitään hyvää syytä, se ei anna tyylikästä kuvaa yurimangamaustani, se tuhoaa minua hitaasti sisältäpäin ja voisin lopettaa sen lukemisen koska tahansa. Paitsi että en voi!

Tämä tiivistää lukukokemukseni aika hyvin.

Hen:iä on vaikea kuvailla lyhyesti, niin juonen kuin yleisen WTFnkään puolesta, mutta yritetään. Chizuru Yoshida on puoliksi amerikkalainen ja siis puolet pidempi kuin normi japanilaistyttö (mutta onneksi Henin maailman miehet ovat vielä Yoshidaakin pidempiä), vaaleatukkaisempi ja anorektisen laiha paitsi buubseista jota ovat paitsi rumat myös järkyttävän rumat. Kaikkien ikävintä on, että kys. bosia myös on loputtomasti, tai siltä ainakin ensin tuntuu ennenkuin aikaa myöten silmä tottuu Hiroya Oku:n groteskiin tyyliin. Sitä odotellessa pitäkäätten hauskaa katselemalla esim. hahmojen korvia, voin luvata ettette pitkästy!



Titzilla, siis Yoshida, on aina olettanut olevansa hetero, mutta ottaakin ja ihastuu luokkatoveriinsa Azumi Yamadaan. Suorasukaisena tyttönä Yoshidaa ei paljoa pidättele pikkuseikat kuten esim. vastapuolen suostumus tai mielipiteet, joten tötteröt tanaan ja hyökkäykseen! Kohdetta tämä aluksi ahdistaa rutosti koska huolimatta siitä miten yuri yleensä asiat esittää, ei todellakaan ole kivaa joutua hervottoman amatsoonin puoliväkisin humppaamaksi! Joten tämän suhteen Hen yllättäen korjaa potin. Se on kaikesta kieroudestaan huolimatta paikka paikoin realistisempi kuin moni miellyttävämpi sarja. Plussaa myös Yoshidan kursailemattomasta luonteesta: mimmiltä sujuu mikä tahansa, mikä jotenkin tuo häntä - omasta mielestään - lähemmäs Azumia.

Munkin isä naureskelisi hyväksyvästi jos juoksentelisin kotona muna pystyssä.

Sivuhahmoja putoilee mukaan satunnaisesti ja ne pysyvät matkassa kiitettävän kauan, eli yleensä juuri sen verran että ne alkavat oikeasti kiinnostaa. Ensin kun pitää aina päästä yli niistä perversioista joita lähes JOKAISELLA Yoshidaan jotenkin liittyvällä hyypällä on. Ja ne kaikkein normaaleimmat ottavat tietysti pahiten osumaa, kuten voi odottaakin.



Väliin pikainen varoitus: älä edes harkitse lukevasi tätä mangaa jos sinua ahdistaa jatkuva epäloogisuus, non-con, toisen huumaaminen seksiä varten (go! go! Yoshida-chan! no joo saa se itsekin osansa), maanjäristyksen takia loukkuun jääneen tissimonsterin päälle pissiminen, tyttöpoikatytöt joiden sukupuolesta ei ota erkkikään selvää, rumat tissit, rumat korvat, rumat kaikki, insestivihjailut, raiskaileva pikkupoika jne jne. Henin kiusallinen puoli on ennen kaikkea se, että se tuudittaa luulemaan että pahin on jo nähty kun se itse asiassa on koko ajan vasta edessäpäin...

NO MIKSI HEMMETISSÄ MINÄ TÄTÄ LUEN?

Voi kuule jos tietäisi! Voin syyttää junaonnettomuussyndroomaani vain osittain, sillä välistä minua alkaa ihan aikuisten oikeasti kiinnostamaan mitä seuraavaksi tapahtuu.
Sanottiin Henistä mitä muuta tahansa niin se on ainakin kuolematon totuus, että lukijalla ei ole mitään tsänssejä arvata etukäteen mitä on luvassa. Pahinkin aavistus toteutuu kymmenen potenssiin pahempana eikä Oku jätä mitään kokeilematta ainakaan hyvään makuun vedoten! Mutta silti - ja ehkä juuri siksi - sarjaan on koukuttumisvaara.

Oli ne pakko näyttää, sori.

Jatkuva väärinarvaaminen on omiaan tekemään uteliaaksi, samaten valtaisalla WTF-laakilla on vähintään turruttava vaikutus. Alunperin saatoin jättää osia lukematta koska yyh ei vaan kiinnostanut, mutta sitten jotenkin aloin lukemaan ja sille tielle olen jäänyt. Mikään muu sarja ei saa minua takomaan päätäni kirjahyllyn kulmaan ja sitten lukemaan vielä lisää. Lisäksi olen tässä aikojen saatossa jopa alkanut hieman välittää sarjan hahmoista, sillä toisinaan ne alkavat vaikuttaa loogisilta - peskää minut tulella!

Apua mitä eiii se puhuu kerrankin järkeviä!

Tässä vaiheessa alkaa tulla epämiellyttävä fiilis että olen käyttänyt tähän blogientryyn enemmän huutomerkkejä kuin koko blogiini tähän mennessä...