Helter Skelter.

Okazaki Kyokon Helter Skelter ei oikeastaan ole yurimanga siinä mielessä, että yuri ei ole sen pääteema. Siinä on kuitenkin yurielementtejä ja koska tarina itsessään on varsin kiintoisa, käytän tätä tekosyynä esitellä sen.

Helter Skelter on nimensä veroinen hillitön rytinäalamäki, josta jo alussa tietää ettei se voi päättyä kuin huonosti tai huonommin. Ririko on suosittu nuori malli, aina esillä, aina täydellinen. Kaikki haluaisivat olla Ririko: hän on luonnollisen kaunis, järkevä, hyväntahtoinen, avoin ja HEI KAIKKEA MUUTA. Oikea Ririko on tason 9000 sekopää, elää enemmän tai vähemmän huumattuna ja pakkomielteiden vallassa manipuloiden kaikkea ja kaikkia joita pystyy.
Hada Michiko on hänen managerinsa/assistenttinsa, nuori ja epävarma ja aina tulilinjalla. Michikoon Ririko purkaa satunnaisraivonsa jos siltä tuntuu, mutta tekee sitten 180 asteen käännöksen ja onkin yllättäen rakastettava ja ystävällinen. Nämä hyvät hetket ovat harvinaisuuksia mutta niitä Michiko kärkkyykin sitten epätoivon vimmalla, valmiina ihan mihin tahansa hyväksynnän toivossa. Ja kun sanon ihan mihin tahansa, tarkoitan sitä todella.

Kolmas juonen kannalta merkityksellinen hahmo on etsivä Asada, joka tutkii outoa sarjaa itsemurhia ja osoittaa Ririkoa kohtaan eräänlaista tieteellistä mielenkiintoa: Ririko on hänelle arvoitus ja palapelinainen, Asada antaa hänelle lempinimen "Tiikerililja" ja seuraa hänen edesottamuksiaan jatkuvasti. Ririkon kasvoissa, Asada sanoo, on jotain perin outoa. Osat eivät sovi yhteen, vaikka jokainen niistä erikseen otettuna on kyllä kaunis.

No ylläripylläri, eihän Ririkossa mitään aitoa olekaan: hän on käynyt läpi monta ilmeisen laajamittaista kauneusleikkausta, mikä tehdään selväksi kutakuinkin heti tarinan alussa. Ririkon elämän suurin kriisi on, kuinka kauan hän kelpaa maailman lemmikiksi. Aina on tulossa uusia, nuorempia, kiinnostavia kasvoja. Ja Ririko itse on jo pilalla, meni pilalle siitä hetkestä kun lähti kauneusleikkauksiin... nyt hän saa outoja mustelmia joita aina seuraa jostain syystä reissu takaisin samalle kauneusklinikalle missä hänet "tehtiin". Jotenkin tähän kaikkeen liittyy vielä tohtori, joka pakkosteriloi naisia ja teki lopulta itsemurhan.

Ihan ymmärrettävää: panin poikaystävääsi ja pakotin sinut katselemaan koska rakastan sinua.

Ririkon ja Michikon suhde, johon lopulta liittyy vielä Michikon poikaystäväkin, on pelkkä alistussuhde. Ririko ei tunne Michikoa kohtaan muuta kuin halveksuntaa, ja on hänelle ystävällinen vain tahtoessaan häneltä jotakin: seuraa, palveluksia, viihdykettä, mitä Ririkon mieleen milloinkin pälkähtää, ja Michiko on niin tukevasti tossun alla ettei kyseenalaista Ririkon käytöstä, yrittää vain liehitellä ja olla mieliksi. Jos eivät yurin parisuhteet yleensäkään ole sieltä terveimmästä päästä niin tämä ei edes yritä olla. Ririko tietää tuhoutuvansa vääjäämättömästi ja haluaa vain nähdä, miten paljon vahinkoa muissa hän ehtii sitä ennen saamaan aikaan.

Noh noh, älä jaksa olla vihanen vaik melkein hankin sulle potkut.

Koko lukukokemus on yhtä suurta aallonpohjaa, jossa liu'utaan vain syvemmälle eikä koskaan nousta. Okazakin piirrosjälki, jota aluksi karsastin suuresti, alkoikin kiehtoa minua epätäsmällisyydellään ja elävällä viivankäytöllään, ja nyt olen ihan lääpälläni hänen tyyliinsä. Tarinankerronta on vauhdikasta mutta siinä pysyy yllättävän hyvin mukana, vaikka hahmoista pitämisen kanssa on vähän niin ja näin - yllätyin silti siitä kuinka paljon lopulta tykkäsin Ririkosta. Hänessä kun ei kerta kaikkiaan näytä olevan mitään erityisen ylevää, Ririko on ihmisromu, peruuttamattomasti rikki ja vielä häijynpuoleinenkin. Michikoon aloin suhtautua kuin Ririko itse: ärsyttävä pikku nyyhky jolla on ärsyttävä nyyhky poikaystävä, uskomaton tomppeli joka tekee ihan mitä vain jos sille pikkuisen hymyilee. Aika pelotttavaa pystyä samaistumaan psykopaattiseen, väkivaltaiseen tyttöystävään!

On hämmentävää lukea teosta, joka onnistuneesti esittelee maailman sairaan, tarkoituksellisen ilkeän päähenkilönsä silmin. Sitä, mihin kaikki päättyy, lukee haavi auki. Loppufinaali on niin uskomaton, ettei mitään sen kaltaista olisi voinut etukäteen arvata ja aivan viimeiseksi tulee se kaikkein suurin yllätys: Helter Skelter ei olekaan tarina itse vaan pelkkä prologi, selitys sille oikealle tarinalle jota hups, ei koskaan kerrota.